KULKIJAT.

Ikiaikaisilla kaduilla lauantai-päivän illassa eteenpäin kulkevat ihmiset. 

Kaikenlaiset, monien kansallisuuksien edustajat, lapset vanhempiensa kanssa, pariskunnista osa etäällä toisistaan ja osa osoittaen kiintymyksen tunnistettuja eleitä.  Ystävyyksissä nähdään riehakkuutta, puheen sorina kertoo tarinoita itsekukin arjen kulusta. 

Toivottomuutta ei ole suoranaisesti havaittavissa. Osan kasvoilla, heidän ilmeissä ja silmistä näkyy kuin elottomuutta, kuitenkin. 

::

Jos heitä koskettaisi hellästi poskesta  tai napakasti käsivarteen koskettaen saattaisi elottoman ilmeen alta, kuin kuoren, valua ikiaikaisille askelmille kaikki tukahdutettu toivo, ääneen lausumattomat sanat, tulevaisuuden näköalattomuus, tämän päivän elottomuus. 

Enemmän kuin yllämainittuja, toivoisin meidän ilmaisevan tyytyväisyyttä, tämän päivän kokemuksista kertovia elämyksiä. 

::

Toivoisin, että tunnistaisimme ja ilmentäisimme tuntemuksiamme - tavallisia, suuria ja pieniä, kaikenlaisia aina ilosta suruun. 

::

Murheen kokenut ja sen käsitellyt ihminen ilmaisee herkemmin ilon ja onnellisuuden kuteet, lausuu siitä kertovat säkeet. Ilman vahvoja elämänkokemusten ääriviivoja tavallinen alkaa tuntumaan liian tavalliselta, kuin suolattomalta leivältä, ja niinpä jätämme hymyilemättä yksinkertaiselle tyytyväisyydelle, onnen ilmeelle. 

::

Mutta. 

- Huomaatko, tämän kirjoituksen ainoa ’mutta’.

Ei meidän tarvitse ehdoin tahdoin hakeutua kokemaan murhetta voidaksemme nauttia ilosta ja tyytyväisyydestä. Onnellisuuden ja tyytyväisyyden ilmentymiseen riittää kiitollisuus alkavasta päivästä, syödystä ruuasta, katukivistä jalkojen alla, Sinusta, kaikesta siitä mitä tunnet. 

29.4.2023, Firenzessä 

Sissi Kärkkäinen